Info

 

Taalintehdas (ruotsiksi Dalsbruk) on noin 1 700 asukkaan taajama Lounais-Suomessa, Kemiönsaaren kunnassa. Taalintehdas toimi entisen Dragsfjärdin kunnan keskustaajamana aina vuoteen 2009 asti, jolloin Kemiön, Västanfjärdin ja Dragsfjärdin kunnat yhdistyivät Kemiönsaareksi.

Vuonna 1686 Dahlin kylään rakennettiin ensimmäinen masuuni ja aina vuoteen 2012 asti kylällä toimi edelleen rautatehdas. Teollistuminen ja ruukki ovatkin ennen kaikkea vaikuttaneet kylän muodostumiseen.

Museovirasto on määritellyt Taalintehtaan historiallisen teollisuusalueen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Ruukin vanhat masuuni ja hiiliuunit on osin restauroitu 2000-luvun alussa. Taajaman erikoispiirre on, että useat sen rakennuksista on perustaltaan tai kokonaisuudessaan rakennettu slagitiilistä eli raudan valmistuksen sivutuotteena syntyvästä kuona-aineesta muotoilluista tiilistä. Taalintehtaan alueen asuinrakennuksista vanhimmat ovat 1700-luvulta.

Vuonna 2016 Taalintehdas valittiin Varsinais-Suomen vuoden kyläksi.